Taiteen merkittävä tyyssija Etu-Töölössä

Lauantai 18.5.2024 - Kauko Niemi

 Ateljeehuoneiston suuri ikkunapinta näkyy vain korttelipihalle

Tänään vietämme Jalo Sihtolan (Aaltonen) 142 vuotissyntymäpäivää. Paitsi, että hän oli insinööri, niin hän oli erittäin merkittävä ja vaikutusvaltainen taiteen mesenaatti.

Monikaan ei tiedä, että Sihtola oli Etu-Töölössä sijaitsevan asuinkerrostalon perustajajäsen yhdessä muiden mussa Väinö Tannerin kanssa ja siksi talon ylimmässä kerroksessa sijaitsee ateljeehuoneisto, missä eri taiteilijat ovat nyt yhtäjaksoisesti tuottaneet taidetta jo 111 vuotta.

Tietämättömyys johtunee pitkälti siitä, ettei ateljeen valoisa lasiseinä/ikkuna ole julkisesti nähtävissä ja ihmeteltävissä. Se avautuu rauhalliselle korttelipihalle piilossa katseilta.

Vuonna 2003 As Oy Temppelikatu 1 seinään kiinnitettiin Jalo Sihtolan muistolaatta. Tuolloin Ester ja Jalo Sihtolan säätiö oli lahjoittanut Ateneumille, Jyväskylän ja Imatran taidesäätiöille noin 1200 taideteosta. Helsingissä Ateneum pystytti lahjoituksen kunniaksi laajan näyttelyn näistä töistä ja näyttely sai nimekseen Insinöörin Rakkaus.

Kuinkas tällainen nimi? Jalo Sihtola oli peruskoulutukseltaan insinööri. Yleisen käsityksen mukaan insinöörin rakkaus suuntautuu aina koneisiin ja laitteisiin. Näin ei käynyt Sihtolan vapaa-ajan kanssa. Kaikki tarmo ja into suuntautui taiteeseen.

Leipätyönään hän työskenteli metsäteollisuuden parissa. Hän toimi aluksi myyntitehtävissä ja myöhemmin Enso-Gutzeitin Tainionkosken ja Kaukopään tehtaiden paikallisjohtajana. Professorin arvo hänelle myönnettiin 1967.

Mitä sitten tapahtui 76 neliöiselle ateljee-huoneistolle? Ateljee oli talon omistuksessa ja talo vuokrasi sitä taiteilijoille. Vuonna 2007 Jenny ja Antti Wihurin rahasto osti ateljeen tarjotakseen pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville taiteilijoille mahdollisuuden työskennellä Helsingissä.

Taloyhtiön hallinnassa vuosien 1915–2005 aikana ateljeessa työskentelivät Mikko Oinonen, Verner Thomé, Aimo Kanerva, Carolus Enckell ja Matti Kujasalo.

 

Ateljeen taiteilijat

Jalo Aaltosen (vuodesta 1918 Sihtola) aloitteesta A-rapun ullakkokerrokseen rakennettiin ateljeehuoneisto, jota edelleen vuokrataan taiteilijoille:

Mikko Oinonen 1915-1920

Werner Thomé 1920-1953

Aimo Kanerva 1953-1991

Carolus Enckell 1991-2002

Matti Kujasalo 2003 - 2007

 

Arvokkaan ja nyt priimakuntoisen talon vintillä on siis syntynyt suomalaista huipputaidetta. Pisimpään ateljeessa asuivat ja työskentelivät Lahdessa syntynyt Aimo Kanerva 38 vuotta ja alajärveläinen Werner Thome 33 vuotta. Kanerva pysyi Suomen taidemaailman huipulla paitsi taiteellaan niin myös omapäisyydellään ja hän muun muassa edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1960. Thome oli impressionistinen valomaalari, jonka maalausten aiheena olivat muun muassa rantanäkymät ja lapset. Hän kokeili myös pointillismia.

Vuodesta 2008 lähtien ateljeen omistanut Jenny ja Antti Wihurin rahasto on valinnut taitelijan aina vuoden mittaiselle jaksolle. Nyt siellä asuu ja työsketelee kuvataiteilija Michal Czinege Nurmeksesta. Periaatteena on siis Helsingin ulkopuolella asuva suomalainen taiteilija.

Nykyisin ateljeehuoneiston lisäksi taiteilija saa kannustusapurahan (500€/kk) elin-, matka- ja materiaalikustannusten kattamiseksi. Valituksi tuleminen ja residenssituen maksaminen edellyttää työskentelyä ja asumista residenssissä myönnetyn residenssijakson ajan. Taiteilijan kumppani tai perhe voi tarvittaessa muuttaa ateljeehen taiteilijan kanssa.

Michal Czinege on nyt 12. Wihurirahaston valitsema taiteilija ja seuraava valitaan tulevana syksynä.

Reilut sata vuotta on syntynyt merkittävää taidetta Etu-Töölössä. Tänään lauantaina Temppelikatu 1:ssä ei järjestetä synttäripippaloita, sillä taloa pidetään priimakunnossa ja suurista peruskorauksista toistaiseksi viimeisin, vesikaton uusiminen ja sen alusrakenteiden tarkistus on parhaillaan käynnissä. Ehkäpä sitten vuodenkuluttua toukokuussa on aika viettää Jalo Sihtolan syntymäpäivää kuvataiteen merkeissä.

Eikä tarvitse kuin ylittää katu ja ollaankin jo musiikkitaiteen ytimessä. Vieressä talossa on näet Sibeliusakatemian N-talo.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 20.05.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

Minulla on ingressiä ikävä

Lauantai 11.5.2024 klo 19.05 - Kauko Niemi

 

Minulla on ikävä ihan sitä oikeaa ingressiä. Siis muutaman lauseen kokonaisuus, joka paljastaa minulle reilusti ja rehellisesti onko kyseessä minua kiinnostava asia. Nyt luen artikkelin loppuun ja huomaan, että se oli julkaistu jo vuosi sitten ja saanut paljon klikkejä – eli oli ollut muka suosittu.

Ingressi olisi ihan välttämätön median jutuissa. Vasta kolmas selaamani media viime keskiviikkona kertoi otsikossa, että Suomi pääsi Euroviisuissa finaaliin.

Hyvä myyjäkin aloittaa kunnon ingressillä. Ja nyt olen taistellut päivätolkulla tietotekniikan kanssa, kun tyrkyttäminen ja informointi menevät täysin sekaisin. Vain kunnon kirjassa selviää vasta lopussa oliko hovimestari murhaaja.

Ingressi eli johdate on tekstin, kuten esimerkiksi sanomalehtiartikkelin, alussa otsikon jälkeinen mutta varsinaista leipätekstiä edeltävä johdatteleva teksti. Ingressin tarkoitus on kertoa otsikkoa syvemmin, mitä aikaan ja paikkaan sidottu juttu sisältää. Hyvä ingressi toimii yleiskuvauksena ja houkuttelee asiasta kiinnostuneen lukijan lukemaan kirjoituksen. Tällaista vaan kohtaa valitettavan harvoin, kun pusketaan uutta juttua putkeen – mitä viestii Erikan vasemman napin asento tässä tapauksessa - mitä joku Sanna on maininnut somessa.

Uutisen oikea rakenne muistuttaa kärjellään seisovaa kolmiota, josta tuli muodon standardi 1890-luvulta alkaen. Tässä muodossa uutisen tärkeimmät faktat ja osapuolet kuvataan lyhyesti otsikossa ja ennen kaikkea ingressissä, ja uutista syvennetään sen jälkeen. Näitä asioita on tosiaan ikävä ainakin meikäläisellä boomerilla ja uutisnarkomaanilla.

Valitettavasti nykyisin saatava statistiikka on melkeimpä pääsyyllinen kehitykseen. Klikkaukset ja kuinka kauan jutussa on käytetty aikaa eivät ole millään tavoin relevantteja mittareita lukijan tyytyväisyyteen tai valmiuteen maksaa uutispalvelusta. Tätä todistavat vaikkapa usein toistuvat uutiset median toiminnan supistumisesta ja irtisanomisista. Toki pakko on muuttua, mutta nyt oikea suunta on perinteisellä medialla pahasti hakusessa ja toimivalle muutokselle ei ole järin paljon aikaa. Nyt vain kuluja karsimalla pysytään pinnalla.

Itse aloitin jo 90-luvun lopulla ”klikkijournalismin” ja pakko on tunnustaa, kuinka statistiikka pysäytti miettimään, miksi joku juttu sai enemmän klikkejä kuin toinen ja vaikea oli pidättäytyä tekniikan ohjauksesta eli klikkiotsikoinnista.

Ingressin ymmärtäminen olisi tarpeen muillekin kun medialle. Ajattelin siivota ja tarkistaa oman ja Microsoftin suhteeni, kun esimerkiksi kolmella laitteellani sähköpostit näytetään eri tavoilla. Ja selvisihän se, että kolmella eri käyttiksellä ja vuosien varrella kertyneillä eri sähköpostiversioilla tilanne on kokolailla sekava.

Kuvittelin, että Microsoftin tukisivuilta saisi avun toimenpiteisiin, kun ”ingressissä” määrittelisi laitteen, ja ohjelmistot. Mitä vielä! Tukisivu ei suinkaan aloittanut neuvonnalla vaan tyrkyttämisellä. Osta tämä, lataa tämä, osta tämä ja sitten seitsemän selatun sivun jälkeen selvisi, etten voi lisätä iPhone puhelintani Microsft-tililleni Windows 10 käyttöjärjestelmäisessäni koneessani.

Olisiko tuon voinut sanoa heti ”ingressissä”? No mutta toinen koneeni on jo Windows 11, muttei iPhonen liittäminen sitäkään kautta ole vielä selvinnyt. Näin minä näen edelleen samat sähköpostit kolmessa eri muodossa.

Tolkuton höpöttely, tuputtaminen ja tyrkyttäminen lisääntyy kaiken kaikkiaan markkinoinnissa inhottavalla vauhdilla, eikä ”ingressistä” ole tietoakaan. Ettei vaan olisi tekoälyn massatuotosta.

Suoramarkkinoinnin asiantutija Timo Jäppinen tiivistää asiallisesti blogissaan. 1) Lupaa tärkein hyötysi otsikossa tai ensimmäisessä kappaleessa. 2) Kiinnitä lukijan huomio heti markkinointikirjeesi alussa. Avaus tärkeimmällä hyödyllä on hyvä. Lyhyt, ytimekäs teksti, johon kiteytyy tärkeimmät hyödyt. Siis ingressi!

Jäppisen suosituksessa - avaa tärkeintä hyötyäsi heti. Tämä on tärkeä askel. Monet kirjoittajat aloittavat hyvin, mutta unohtavat jatkaa aiheesta. Tai he kiinnittävät huomion otsikolla, mutta palaavat aiheeseen vasta parin kolmen kappaleen jälkeen. Lukijan huomio on jo menetetty! Yritä täsmentää tärkeintä hyötyäsi heti, niin pidät lukijan kiinnostuksen yllä.

Ja sittenhän ovat vielä ne oikeat puppusanageneraattorilla huiputtajat. 25. toukokuuta valitaankin Vuoden törkein viherpesumainontaa toteuttava Vuoden Huiputus.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 13.05.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

 

Lisää aiheesta:

Näin laadit hyvän markkinointikirjeen

Uutismedian tulisi ottaa lisävastuuta somekeskusteluista

 

 

 

 

 

 

 

Sano hyviä sanoja

Perjantai 3.5.2024 klo 16.45 - Kauko Niemi

Yhdeksän vuotta sitten ihastuin Samuli Edelmanin esittämään lauluun - Jokainen teko. Pysäyttävin viesti siinä on parin säkeistön loput.

 

Jos sä annat mulle ruusun - On se viikon päästä jo roskaa

Jos sanot hyvän sanan - Ei se katoa koskaan

 

Tämä ajatus sen kun voimistuu edelleen. Miksi kauppaamme hetkessä roskaksi muuttuvia teko, ei kun anteeksi leikkokukkia. Samanlainen operaatio kuin pikamuoti. Tämä pinttynyt tapa elää sitkeästi, eikä siitä päästä eroon.

Parhaillaan kukkakauppiaat ovat huolissaan yleistyneestä tavasta laskea arkulle vain yksi kukka suruvihkon sijaan. Kukkakauppiaat syyttävät nyt seurakuntia siitä, että yhden kukan ohjeistus leviää kulovalkean tavoin ympäri Suomen.

Evankelisluterilaisen kirkon papisto kummastelee kukkakauppiaiden vetoomusta ja sitä, että papistoa syytetään asiasta. Papiston mukaan omaisella on vapaus tehdä siten, miten he itse toivovat ja hyvältä tuntuu.

Itse olen saattanut vuoden aikana kaksi läheistäni ja kaksi hyvää tuttavaani viimeiselle matkalle ja tiedän sata varmasti, että se yksi ruusu on kaikissa tapauksissa roskaa, mutta joku saattaa muistaa ne laulut siunaus ja muistotilaisuuksissa ja ne kuvaamani kuvat hetkistä, jolloin ajatusten sekavuus ei ole tuottanut päässä selkeitä tapahtumavirtoja.

Jörn Donnerin viimeinen tahto toteutui, kun hänen siunaustilaisuudessa ei ollut ainuttakaan kukkaa. Siellä sanottiin hyvät sanat kirjoitettuna tarralapulle arkulle, jotka jäivät pysyvästi, eivätkä katoa koskaan. Donner oli tarralappujen suurkuluttaja. Jatkuvasti pompahtaneet uudet ideat ja ajatukset hän kirjoitti tarralapulle, ennen kuin ehtivät unohtua.

Tämän blogin kuvan olen siis ottanut toukokuussa 2015. Kävin ostamassa tuon ruusun ja valmistauduin kuvaamiseen viikon kuluttua, kun ruusu nuokahtaa, muttei ole vielä täyttä roskaa. Aikatauluni muuttuikin vikkelästi, sillä ruusu oli kuvauskunnossa jo kolmen päivän kuluttua.

Olen myös pysähtynyt miettimään leikkokukkien ekologisuutta. Ainakin silloin iso hollantilainen rekka-auto on pysähtyneenä kukkakaupan edessä. Metritolkulla kylmätilaa ja hyllyt täynnä kukkasia. Ylen radio-ohjelmassa kukka-asiantuntija selvitti toimintaa ja mainitsi, että esimerkiksi tulppaanin myyntikuntoon saattaminen kestää nelisen vuotta.

Tuttavan tuttu nuorimies valmistelee tulevan kesänä järjestettäviä häitään. Ensimmäinen kukkakauppa tarjosi morsiuskimppua ja pois heitettävää pikkukimppua yhteishintaan 850 euroa.                

Ei, ei – en vihaa kukkia, kunhan ne ovat luomua ja kasvavat omilla ehdoillaan. Luonnon monimuotoisuus ja kiertokulku tarvitsee kukkia. Pörriäiset tarvitsevat kukkia. Linnut tarvitsevat pörriäisiä. Meille tärkeät vitamiinit marjoissa syntyy kukinnan tuloksena. Kannattaa mennä luontoon ja ihailla kukkia ja kaupanpäällisiksi taustamusiikkina linnunlaulua.

Minulle kestävimmät pihamuistot ovat Mikkelin ja Naantalin asuntomessuilta. Luomupihat kuhisivat pörriäisiä. Niitä ei tarvitse koneilla kohotella tai leikellä, eikä järin paljoa kastellakaan.

Entäs kun mennään suurten taiteilijoiden kulisseihin. Maailman ykkösviulisteihin kuuluva Anna Sofia Mutter kielsi Suomen vierailullaan kuvaamisen, eikä haastattelujakaan herunut medialle. Olin Musiikkitalon ”takaovella” kun hän poistui keikalta mustaan mersuun. Taiteija siirtyy autoon ja kukkapuska jäi saattajille

Samassa salissa kapellimestari Antonello Manacorda vie konsertin loputtua saamansa kukat suoraan orkesterin nuorelle huilistille ja maailman kuulu pianisti repäisi välittömästi kukkapuskan auki ja jakoi kukan kerrallaan orkesterin jäsenille.

Maailma muuttuu ja tavat muuttuvat. Kukattomuuteen ei kannata etsiä syyllisiä sen enempää seurakunnista kuin mistään muustakaan. Joillekin kukka saattaa merkitä paljon ja joillekin ei mitään.

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla maanantaina 06.05.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00